sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kevätjuhlakakku


Omien koululaisteni ahkerointi palkittiin eilen hienoilla todistuksilla ja sen kunniaksi hieman juhlittiin kaakulla.  Tajusin vasta tänään, että aloitin blogini tasan vuosi sitten 2.6.2011, eli 1-vuotisjuhlathan näistä kakkukekkereistä kehkeytyi!! No, onnea Jaanan Kakkupuodille. Vuosi on vierähtänyt niin nopeasti, ettei mitään rajaa. Toivottavasti Teillä lukijoilla on ollut yhtä hauskaa kuin minulla näitä postauksia tehdessäni. Kiitos teille, armaat lukijani. Toivottavasti käytte edelleen piipahtamassa.

No, nyt takaisin kevätjuhla tunnelmiin. Minulla oli sunnuntaille ristiäiskakkutilaus ja kakkupohjia tuli tehtyä useampia. Jäännöksistä ja siskoltani saamista tuoreista kevään raparpereista päätin soveltaa Kinuskikissan vanilja-raparperikakun ohjetta hieman. Itse en välitä laittaa juustokakkuihin tai mihinkään jälkiruokaan raakaa kananmunaa ja jätän sen aina pois. Sen verran pelkään salmonellaa ja muita pöpöjä, että en pysty syömään esim.raakaa kananmunaa vaan sen on oltava kypsennetty. Vaan eipä tuo haitannut tässäkään kakussa. Kakkukoristeet ovat erilasten kukkakokeilujen ja suklaahörhötysten jäämiä...suklaatikkuset ovat esittävinään vaniljatankoja...heh. Kaikenlaista sitä ihminen näkee töherryksissään, oikein kovasti kun kaivelee vilkkaan mielikuviksen lokeroista niin saattaahan nuo niiltä näyttää.

Tässäpä ohje hieman tuunattuna versiona. Minä siis laitoin irtopohjavuoan pohjalle valmiiksi paistetun ja kolmeen osaan leikatun täytekakkupohjan alimman kerroksen. Ja sen päälle raparperitäytteen ja paistoin nämä uunissa. Voit toki käyttää vaikka kaupan valmista kakkupohjaa tai kaupan pakastemurotaikinaa, jonka taputtelet pohjalle ja paistat raparperitäytteen kanssa, toimii, senkin olen testannut. Alkuperäisessä ohjeessa olevasta pohjasta tulee todella kova ja hankala leikattava. Kakkupohjaa käyttämällä vuoka ei edes vuoda nestettä uuniin, neste imeytyy pohjaan paremmin.

Kevätjuhlakakku:
Pohja:
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
ripaus suolaa
100 g voita tai margariinia
2 rkl vettä

tai...käytä valmista kakkupohjaa tai kääretorttu pohjaa, jos sinulla sattuu sellaista olemaan

Raparperi/omenatäyte:
500 g raparperia tai omenaa
2 rkl perunajauhoja
125 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria

Vaniljatäyte:

4 liivatelehteä
2 ½ dl Flora Vispyä
2 maustemittaa vaniljajauhetta, käytin 2 tl vaniljasokeria, ajaa saman asian
1 ½ dl tomusokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl sitruunamehua

Leikkaa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunan alaosa (siihen asti, johon pohjataikina ulottuu).
Sekoita kulhossa vehnäjauhot, sokeri ja suola. Paloittele joukkoon voi ja nypi sekaisin. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle. (Tämä vaihe siis, jos teet pohjan tällä ohjeella.)

Pese raparperit ja kuori niistä ulommainen kerros. Leikkaa paloiksi. Sekoita joukkoon perunajauho ja levitä pohjan päälle. Jos käytät omenaa rapaperin tilalla, pese ja kuori omenat ja leikkaa paloiksi ja ripottele perunajauhot joukkoon ja levitä pohjan päälle.

Mittaa voi ja sokeri kattilaan ja keitä, kunnes seos muuttuu karamellimaiseksi. Kaada pohjan/valmiin kakkupohjan päälle pilkottujen raparperien/omenoiden päälle.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 35 minuuttia ja anna sitten jäähtyä.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita kermaan vaniljajauhe tai vaniljasokeri. Vatkaa vaahdoksi ja lisää vaahdotuksen lomassa tomusokeri.

Yhdistä kermavaahto sekä tuorejuusto.
Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatelehdet. Sekoita ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytteeseen. Kaada täyte vuokaan.

Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin kolme tuntia. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle.
Koristele haluamallasi tavalla.



Oikein hyvää kesälomaa kaikille koululaisille ja valmistuneille paljon onnea!
Ja ONNEA 1-vuotiaalle Jaanan Kakkupuodille :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti