Pieni Timi-poika halusi traktori-kakun 4-vuotissynttäreilleen. Traktorin piti olla keltainen, koska iso-isälläkin oli sellainen, joten onhan pienen pojankin saatava moinen peli. Kakussa oli suklaapohja ja väliin laitoin oma tekemääni vaaleanpunaista ja hieman vaniljaista omppuhilloa ja suklaamoussea. Aikamoinen suklaapläjäys mutta Timi kuulemma tykkää. Äijämeininki, sanon minä. Hyvää syntymäpäivää näin jälkikäteen vielä pikkuiselle, ilmeisen energiselle Timille ja toivottavasti suklaa-kakku maistui niin Timille kuin muullekin juhlaväelle.
Ouhoi from London
It is my true pleasure to tell you that it was sunny and warm and lovely as usual in London. Oijoijoi. Meillä oli NIIN ihana retki jälleen kerran Lontoossa siskoni kanssa, jotta vallan. Keli oli kiva ja paljon nähtiin ja koettiin. Käytiinpä päiväretkellä tutustumassa Downton Abbeyn maisemiin, kuvauspakkoihin ja muuten vaan maaseutuun. Ihana retki kera mukavien amerikkalais rouvien. Oli mukana yksi japanilainen tosi-fani poikakin. Jännää kuinka sarja on saavuttanut suosiotaan ympäri maailmaa mutta ihana sarja onkin. Bussissa mukana ollut turistiopas oli Arja from Finland :)
Mun matkahan alkoi taas perinteisellä totaalinolauksella. Se meni näin. Hyppäsimme lentoasemalta junaan ja matkasimme keskustaan ja siitä jatkoimme metrolla majapaikkaamme Paddingtonia kohti. Matkalaukut hankaloittivat tietenkin menoa ahtaissa metrotunneleissa ja toivoimme pääsevämme mahdollisimman nopeasti hotellille. Ekaan metron ja äkkiä hotellille oli plääni. Hyppäsimme junaan ja mie tietenkin lähen siinä sitte sen jumalattoman matkalaukun kanssa istumapaikkaa metsästämään aamuruuhkaisessa Lontoolaisessa metrovaunussa. Sisko jäi viisaasti seisomaan tyynen rauhallisena kun minä häärään käytävällä laukkuineni. Olen löytänyt mieleiseni istumapaikan kun juna nytkähtää liikkeelle mun vielä seisoessa. Minä rojahdan viereisellä paikalla istuvan vanhemman puoleisen rouvashenkilön syliin naamalleni ja ruttaan ropallani hänen aamulehtensä. Siinä sitten muka niin sujuvalla Lontoon kielellä pyytelen anteeksi kyseiseltä rouvalta ja koko aamuruhkaiselta junavaunulta. Kaikki, siis todellakin kaikki tuijottavat ja voin vain aistia sen syvän myötähäpeän, jota jokainen kanssamatkustaja tuntee minua kohtaan. Myös siskoni kasvoilta on aistittavissa jotain?Yritän ottaa katsekontaktia siskooni mutta hän ei voi katsoa minuun päin, koska kuolisi nauruun. Edessäni istuvalla mieshenkilöllä on myös melko merkitsevä katse ja päätänkin kasvojeni punoituksen ja kuumotuksen hieman laannuttua poistua seuraavalla pysäkillä junasta hieman vilvottelemaan. Kerään itsetuntoni rippeet jälleen kerran ja jatkamme matkaa, nauraen kippurassa :) Mun mokat nro twothousandandtwentyseven or something.....
Olipahan ihana reissu, kiitos siskolle reissuseurasta. Kunnes taas....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti