sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Vuohenjuusto-tomaattipiirakka


Ensin oli voipula ja nyt loppui munat!
Pojan syntymäpäiviä jatkettiin vielä tänäkin viikonloppuna mummojen, kummien ja muiden sukulaisten ja ystävien kera. Meinasi synttärijuhlien käydä ohraisesti, kun perjantaina kauppareissulla jouduin toteamaan, ettei kananmunia löydy mistään. Ne oli joka kaupasta loppu!! Ei siinä mitään, mutta kun jokaiseen leipomukseen tulisi niitä munia ja kotona jääkaapissa näytti olevan kokonaista kolme munaa jäljellä...Kävin kolmessa eri kaupassa, eikä yhdessäkään niistä ollut munia. Myyjät kertoivat minulle, että ihmiset ovat hulluina hamstranneet kanamunia, kun mediassa on toitotettu, että kananmunat loppuvat. No kai ne sitten loppuvat, jos niitä ostetaan vaikkei tarvittaisikaan!!
Ajattelin jopa, että juhlat on peruttava tai siirrettävä. Seuraavalla viikolla alkaisi munan metsästys, sanan varsinaisessa merkityksessä. Yksi vaihtoehto olisi ollut ostaa tarjottavat valmiina, mutta kun se ei ollut minulle mikään vaihtoehto, halusin tehdä tarjottavat itse. Kävin työpäivän päätteeksi vielä tankkaamassa auton paikallisella aakkos-asemalla ja kassalla juttelin niitä näitä mukavan ja jo tutuksi tulleen kassaneidin kanssa. Häntä nauratti kovasti kun tokaisin, että pojan synttärit kaatuvat nyt sitten tähän "munan puutteeseen". Samassa hän muisti, että heille oli äskettäin tullut tavaraa ja aivan kuin hän olisi nähnyt laatikollisen luomu-kananmunia. Hän pyysi minua odottamaan hetken ja katosi varaston puolelle, tuli sieltä kotvan kuluttua mukanaan laatikollinen kananmunia!! Ostin samantien 5 lootaa...ryhdyin siis hamstraamaan! Nähtiinpä sekin päivä! Ja tulipahan sekin todettua, että aakkos-asema pelasti minut pulasta.

Kouvolan Sanomissa oli artikkeli tänään, että lihapula saattaa seurata voi- ja kananmunapulaa.....lämpimiä terveisiä vaan ylemmille tahoille, jotka keksivät tehotilat. Olisikohan aika ruveta kannattamaan pieniä tiloja ja lähiruokaa?

Okei, tähän ohjeeseen EI tule kanamunia, joten relax. Tämä piirakka on tosi hyvää ja jopa kaikki ne, jotka eivät yleensä pidä vuohenjuustosta, pitivät siitä tässä piirakassa. Kokeilkaa ihmeessä. Myös pohjataikinassa oleva porkkana antaa taikinaan oman kivan makusäväyksen. Ja varmistakaa, että pesto on nimenomaan sitä sitruunapestoa, koska se on todella raikasta. Itse tein pellillisen, joten tuplaa tämä ohje siinä tapauksessa.


Vuohenjuusto-tomaattipiirakka:

½ pkt porkkanasosetta
3/4 dl juoksevaa margariinia
3½ dl hiivaleipäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa

Täyte:
½ dl sitruunapestoa
1 pkt vuohenjuustoa (200g)
1 rs kirsikkatomaatteja
2 rkl pinjansiemeniä
½ dl aurinkokuivattuja tomaatteja

päälle basilikaa tai rucolaa

Sekoita porkkanasose ja rasva. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja suola. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina jauhoitetuin käsin uunivuoan pohjalle ja levitä päälle sitruunapesto. Leikkaa vuohenjuusto ja kirsikkatomaatit ohuiksi viipaleiksi. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit. Lado juustoviipaleet vierekkäin pohjalle. Asettele tomaatin viipaleet piirakan päälle ja ripottele aurinkuivatut tomaatin palaset ja pinjansiemenet päälle. Paista 200 asteessa, uunin alatasolla n. 25-30 min. Koristele basilikalla tai rucolalla.

Ohje on Pirkka-lehdestä.

5 kommenttia:

  1. Ihana suolainen herkku. Rakastan vuohenjuustoa. Hih naurattaa toi munan metsästys. Hauska juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hyvää. Tulkaas käymään ni teen iltapalaks. Heh, kyl meinas hymy hyytyä, onneks on aakkos-asemat ;D

      Poista
  2. Ajatuksen a on tulla 27.4. House of Rock.ssa soitteloo hyvä bändi. Ootteko huudeilla? .)

    VastaaPoista
  3. No mutta...sepäs mielenkiintoista, pistetääs jotaa järjestäen! Onks Double-K lavalla?

    VastaaPoista
  4. Ei kun Million Dollar Tones :) see you babes!

    VastaaPoista