lauantai 17. toukokuuta 2014

Helinä Keiju-kakku


Helinä Keiju-kakun tein Kiian 4v-synttäreille. Kuva on Lapuan Leipurin Putiikista tilattu valmis kakkukuva. Olen tilaillut näitä sokeripaperi-kuvia aina kun minun on tarvinnut tilata jotain muuta tarpeellista ja jos on jotain kivoja kuvia ollut tarjolla. Sitten kun oikeesti tarvitsee jonkun kivan kuvan, sitä ei löydy mistään. Tästä kakusta tulikin ihanan herkullisen värinen pienen tytön unelmakakku.

Suklaaunelma-täyte:
2 syömäkypsää mangoa
1 tlk (250g) Mascarpone-tuorejuustoa
2 prk Flora Vispyä
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
100 g tummaa suklaata
½ sitruunan mehu

Täyteainekset riittavät pyöreän kakkupohjan kahteen väliin.

Pilko mangot kuutioiksi. Vatkaa Flora Vispy vaahdoksi, sekoita joukkoon sokerit ja tuorejuusto. Vatkaa sekaisin sähkövatkaimella. Pilko suklaa rouheiseksi muruksi. Purista puolikkaasta sitruunasta mehu. Sekoita vaahtoon sitruunanmehu ja suklaarouhe. Levitä vaniljamaidolla kostutetulle pohjalevylle puolet mangopaloista ja puolet täytteestä. Nosta keskimmäinen levy paikoilleen, kostuta ja levitä loput mangopalat sen päälle ja loput täytteestä. Nosta kansilevy paikoilleen ja kostuta. Anna maustua viileässä mieluummin yön yli. Koristele kakku haluamallasi tavalla.



Monenlaisia menoja

Tää toukokuu on erilaisten menojen ja velvoitteiden yhteen sovittelua mutta aina tästä on jotenkin henkiin jäänyt. Kuultiinpa männä viikolla sekin, että työntekoasema menee kiinni ja saamme ilon osallistua toukokuun viimeisellä viikolla muuttopuuhiin. Työntekoasema siirtyy sairaalanmäen tiloihin. Harmikseni muistin, että olin jo aikoja sitten pyytänyt esimieheltä toukokuun viimeistä arkipäivää vapaaksi lakkiaiskakkujen tekoa varten. Esimies kieltäytyi tästä kunniasta ensin, vedoten monien muiden samaiseen vapaapäivätoiveeseen. Eräänä kauniina aamuna oli kuitenkin s.postissa viesti armaalta esimieheltäni, että käy kurkkaamassa sappi (henkilökunnan sis.järjestelmä lomia yms.henkilökohtaista tietoa varten), olen vahvistanut lomapäiväsi! Jiihaa, olen siis LOMALLA muuttopäivänä. Olen elämäni aikana muuttanut ihan vapaaehtoisesti noin 25 kertaa (suhteellisen kevyt arvio ja varmaan alakanttiin), joten näin vanhemmalla iällä tuo muuttaminen ei kuulu ihan top kymppiin, mitä tulee näihin vapaaehtoisuus harrasteisiin. Painelen sitten maanantaina paikan päälle katsomaan, mitä ovat saaneet aikaan. Siitä seuraa kaaosta ja kakofoniaa, sanokaa mun sanoneen. Ja Napakat napsaa! Napakat on paikallisen sanomalehden, Kouvolan Sanomien lukijoiden "vapaa sana"-palsta, melko kiihkeää sanailua ja besser wisser-tyyppistä tyylittelyä. Palstan aiheina on milloin rakkaiden naapurien parveke-tupruttelu, milloin kengän pohjaan tarttunut koiran paska ja ainainen nahistelu siitä kuka lehden lukijoista keksii parhaimman säästöehdotuksen kaupungin talouden pelastamiseksi. Toinen toistaan nerokkaampia ihmisiä tuntuu riittävän, jos palstaa on uskominen. Tällä kaikella sekavalla sepostuksella haen perusteluja sille, että jos joku niinkin tarpeellinen toimipiste kuin paikkakunnan terveysaseman laboratorio, siirretään yht äkkiä muualle ja tiedottaminen aloitetaan hyvin myöhään (luetaan: liian myöhään!), mehkalahan siitä nousee. Tämän kyseisen terveysaseman sijainti keskeisellä paikalla on hyvä monelle, etenkin vanhenmman sukupolven edustajalle ja sairaalanmäelle meno tulee olemaan haaste. No tärkeämmät ihmiset ovat taas asiasta olleet päättämässä, eikä pieni ihminen asialle mitään mahda. Onnekseni en ole edes niitä tavaroita muuttamassa, joten I rest my case.

Katsoitteko Euroviisuja? It ain`t over until bearded lady sings! Ja hän voitti. Minä en tykännyt, täysin kopioitu mutta jotenkin halpis Bond-tunnari, liian suunniteltua, jak! Ja sit se, että pitää olla jotain "outoa ja erikoista", jotta muistetaan. Mitä oudompi, sitä enempi ääniä. Meidän Seinäjoen rokki-pojat sen sijaan pärjäsivät hyvää musaa soittamalla oikeassa (tais olla ainut) rock-bändissä, aivan loistavasti!! Hyvä jätkät! Ja olihan ne ihan huippu söpöjäkin.
Minä rakastuin ensi kuulemalta tähän Country-henkiseen Alankomaiden biisiin. Olen sitä mieltä, että yksinkertaiset biisit ovat parhaita ja vielä ihana slide-kitara, jeiii....


Meillä on töissä sijaisena Outi, joka tekee ihania helmikoruja. Pyysin häneltä, että tekisi minulle yksinkertaisen, lasisen ja hopeisen rannekorun. Sain tällaisen, eikö olekin aivan ihana? Outi teki tämän mittatilaustyönä minulle, koska minulla on kapea ranne ja kaikki kaupan korut ovat liian isoja. Tämä on täydellinen. Outi`s Jewelleryn yhteystiedot löytyy tällä hetkellä vain Facebookista mutta esim. minun kautta saa Outiin yhteyden, jos haluaa häneltä jotakin ostaa. Hän tekee kaulakoruja, rannekoruja, avainkaulanauhoja yms. Valmiita koruja on mieletön määrä mutta varmasti saat myös halutessasi tilaustyön.


Nyt nauttimaan siskon tyttöjen, Saaran ja Elsan seurasta. Ovat meillä yökylässä, vanhemmat lähtivät isolle kirkolle Esko Salmisen seuraan Kansallisteatteriin. Meillä sen sijaan on luvassa ihan varmasti jonkin sortin teatteria ja sirkushuveja kun tämä Kiljusen herrasväki järjestää kohta lettukestit! Pitäkääs lystikäs viikonloppu, meillä ainaskin on!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti