Sieni-nyytit

Sieni-nyytit:
n. 22 kpl
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunamuussijauhetta
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
150g margariinia
2 dl kylmää vettä

Täyte:
100 g pekonia
1 punasipuli
150 g esikäsiteltyjä sieniä, näihin käytin kuivattuja suppilovahveroita
100 g pippurituorejuustoa
½ dl ruohosipulia
1 tl timjamia

Voiteluun:
1 muna

Pinnalle:
Unikonsiemeniä

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi joukkoon huoneenlämpöinen rasva. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Anna taikinan levätä täytteen valmistumisen ajan.

Suikaloi pekoni ja ruskista pannulla omassa rasvassaan. Lisää hienonnettu punasipuli ja sienet. Sekoita joukkoon tuorejuusto, silputtu ruohosipuli ja timjami.

Kauli taikina muutamassa erässä ohueksi levyksi jauhoja apuna käyttäen. Paina taikinasta pyöreällä muotilla paloja ja nosta ne pellille leivinpaperin päälle.

Pane reilu teelusikallinen täytettä jokaiselle levylle ja nosta reunat kolmioksi. Nipistä saumat kiinni tiiviisti.

Voitele nyytit munalla ja ripottele päälle unikonsiemeniä. Paista 225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.

PS. Tosi hyviä ja säilyy hyvin pakkasessa.

Eiks oo ihana? Tilasin paikalliselta käsityöläiseltä Penni-plakarin blogiin sopivalla kankaalla, ihana turkoosi Cup-Cake kuosinen rahapussi. Näitä tekee ja myy Riemuvintti Kuusankoskella, Kymin paperitehtaan vanhalla Ruukki-alueella. Siellä kannattaa käydä tutustumassa paikallisiin käsityö- ja taideväen pajoihin.

Talvi tuli

Ihanaa kun se talvi vihdoin tuli! Luntakin on sen verran, että se valaisi päivän ja puhdisti maiseman. Paikallista rinneyrittäjää alkoi jo käydä sääliksi mutta perjantaina Mielakka avasi laskettelijoiden iloksi keskuksensa ja innokkaimmat päästelivät jo perjantaina täysin palkein mäkeä alas. Vein meidän pojun mäkeen kavereidensa kanssa äsken ja näky hiveli silmiä. Aurinko paistoi täydeltä laidalta, ei tuulta ja mäki oli aivan huippuvireessä. Sinne jäivät pojat paahtamaan! Tytär lähti juoksulenkille ystävänsä Elsan kanssa ja mies soittotreeneihin, joten taidan keittää toiset aamukahvit ja istahtaa vielä hetkeksi ennen kuin alan vääntää jotain apösteltävää noille ulkona ruokahaluaan kasvattaville nuorille.

Antti Mielakassa

Päiväkin on muutamaa minuuttia pidempi. Kyllä sen vaan huomaa viretilassaan. Plussana tietysti se, että kun töistä lähtee niin näkee päivänvaloa. Tuo syksy oli kyllä suomalaiseenkin mielenmaisemaan aivan turhan pitkä veto. Aurinko ja päivänvalo ja puhdas lumi ovat todella tervetulleita tähän pitkään jatkuneeseen kaamokseen. Pakkasta riittää kai vielä jonkin aikaa. Ehtii siis pöllyttää kaiken pihalle, siivota joka nurkan ja sulattaa ne pakastimet yms. En ole tehnyt kumpaakaan. Ehtiihän sitä...Ulkoilusta nautin nyt täysillä, eikä siellä ole kylmä kun pukeutuu sään mukaan. Toppahousut suihkaamaan vaan kaikki. Loistava keksintö, eikö vaan :) Lunta ei mielestäni tarvitse tulla yhtään enempää. Tämä valkoisuus ja puhtaus riittää ja ulkona pääsee hyvin pyöräilemään, juoksemaan ja kävelemään. Laduilla viihtyvät sivakoijat tietysti toivovat hieman enemmän lunta mutta minä en kaipaa lumitöitä yhtään. Kuivaa pakkasta ja aurinkoa saa olla hela loppukevään ajan. Eri vuodenajat ovat mahtava juttu, hienoa asua näillä leveysasteilla ja nauttia näistä vaihteluista.

Mulla on tänään toiset kuntosalitreenit. Päätin vuodenvaihteessa pyytää kuntosalilta ohjelmaa itselleni, koska en aina pääse aikataulutettuihin jumppiin. Lasten harrasteiden kuljetus-logistiikkapalvelut vievät oman aikansa ja ajattelin, että olisi kätevää käyttää aika harrasteiden välissä hyödyksi. Ekalla kerralla tehtiin jäätävä jalkatreeni ohjaajan kanssa ja semmasen viikon päivät mun takalisto huusi Hoosiannaa! Tänään olisi kait vuorossa selkätreeni, jospa menis pienemmillä kivuilla. Mutta hyvää kipua ja tuskaahan se vaan on. Eräänkin orkesterin biisin sanat menevät näin; "Kivusta nautintoon on matkaa. Pelottavan vähän- jos edes sitäkään..." Tuloksia on turha odottaa ilman tuskaa! Olen aikoinani käynyt salilla paljonkin mutta vuosia on välissä niin paljon, että laitteetkin ovat muuttuneet. Sitäpaitsi näillä kymmenillä on parempi opetella tekemään liikkeet oikein, ettei riko paikkojaan. Myös kynnys salille menemiseen oli korkea. Ohjaajan kanssa sinne meno tuntui helpommalta ja toivotaan, että uskaltaudun jatkossa sinne yksinkin. Sehän olisi varsin suotavaa, heh :) Katsotaan mitä tästä seuraa, we will see. Ainakin hirmu tsemppi on tuolla ohjaajalla päällä ja antaa hyvää palautetta. Toivottavasti salitreenit käynnistyvät hyvin ja salielo tulee taas tutuksi. Nyt mie laitan ruokaa ja sitten ulos! Rakas ystävä soitti juuri oikealla hetkellä ja pyysi lenkkikaveriksi. Kaksi Michelin-ukon näköistä naista lähtee siis uhmaamaan pakkasherraa. Mielenterveyslenkille ihan parhaassa seurassa! Ja vielä paistaa aurinkokin, kevättä on jo ilmassa!