Mansikkatuorejuustokakku :
Pohja:
3 dl karkeaa Digestivekeksi-murua
50 g sulatettua margariinia
Mansikkatäyte:
4 liivatetta
250 g mansikkasosetta
200 g Philadelphia tuorejuustoa
200 g Mascarpone tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ sitruunan puristettu mehu
Vaniljatäyte:
4 liivatetta
200 g Philadelphia tuorejuustoa
200 g Mascarpone tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ sitruunan puristettu mehu
Tee ensin mansikkatäyte: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vuoraa n. 26 cm:n irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Hienonna keksit, sulata rasva ja sekoita nämä keskenään ja painele vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.
Vaahdota kerma. Yhdistä juustot, sokerit ja mansikkasose kermavaahdon joukkoon ja vatkaa tasaiseksi massaksi sähkövatkaimella. Purista sitruunasta mehu ja kuumenna mehu kattilassa. Purista liika vesi liivatteista ja lisää liivatteet kuumennetun sitruunamehun joukkoon. Kaada seos mansikkatäytteen sekaan ja sekoita tasaiseksi massaksi sähkövatkaimella. Kaada massa piparimurupohjan päälle ja tasoita pinta. Hyydytä kakkua jääkaapissa kunnolla, ainakin 4-5 h.
Kun mansikkatäyte on kunnolla hyytynyt, tee vaniljatäyte saman ohjeen mukaan. Anna hyytyä seuraavaan päivään jääkaapissa. Irroita hyytynyt kakku vuoasta veitsen avulla auttaen ja siirrä tarjouluvadille. Koristele mansikoilla ja nauti!
Huom. Kakusta tulee aika korkea. Jos vuokasi on matala, kiepauta leivinpaperisuikaleesta korkeampi reuna vuokaasi.
Mietteitä Saigonilla
Kylläpä ottaa koville lentsu! Kävin eilen työterveyshuollossa toteamassa, että eipä olla työkuntoisia ei. Saigon siis jatkuu ad keskiviikkoon asti. Ropasta on veto loppu! Toimintaan keskittyvänä ihmisenä eniten ärsyttää kun ei pääse urheilemaan mutta toisaalta takaraivossa jytkyttää tietoisuus siitä, että on vaan annettava periksi ja levättävä tauti pois. Pöh.
Työn pyörityksessä rytkyttäessä tulee aina aika ajoin mieleen, että olisipa kiva levätä tällai viikolla muutama päivä kun lapsetkin ovat koulussa. Eivät ole siinä tiellä ja talossa olisi hiljaista. Kun se hetki tulee, että saat olla yksin kotona kaikessa rauhassa, ihmettelet kuinka hiljaista täällä talossa onkaan. Mitään järkevää ei jaksa tehdä ja aika kuluu odottaen niiden jälkikasvujen tuloa koulusta!! On tuo ihmismieli hassu! Toki siinä välissä on ehtinyt ottaa parit voimaannuttavat nokoset. Ainakin tämä tauti on vaatinut veronsa. Olen nukahdellut tuohon sohvan nurkkaan ja herännyt täydestä unesta säpsähtäen vain huomatakseni taas muutaman tunnin kuluneen. Jospa taas keittäisi höyryhengitysvedet ja yrittäisi saada röörit auki. Hikeä pukkaa jo pelkkä ajatus keittiöön kävelemisestä, joten kunto on kohillaan. Johan sitä kuntosalireeniä ehtikin muutaman viikon pyörittää ja se alkoi tuntua jokseenkin mukavalta. Justiinsa kun ehti tottua treenirytmiin, jatkuvaan kipuun ja tuskaan niin sitten iskee tauti. Not fare! Eipä auta kuin parannella itsensä rauhassa ja aloittaa alusta.
Ruokakaan ei ole maistunut, olen pakottanut itseni syömään ja se on harvinaista se! Mitään ei tee mieli. Suklaakaan ei maistu, hyvin vakavaa! Minä, kulinarismin perikuva. Maku -ja hajuaisti on ihan kadoksissa, joten kaikki maistuu...ei miltään. Pakko yrittää jotain syödä ja varsinkin juoda. Toivon pikaista paranemista itselleni ja toivon, ettei tytär, perheen ainut vielä terve yksilö, saa tätä tautia.
Ja kääk, toivon todella makuaistini palautuvan pian ennalleen ja pääseväni pian raiteilleni mitä tulee syömiseen ja juomiseen. Sanotaanko nyt vaikka niin, että näillä syömisgeeneillä, jotka minulle on isossa jaossa paiskattu, ei pääse laihtumaan. Eli urheilen ennen kaikkea sen takia, jotta voin syödä ja juoda omien mieltymysteni mukaan. Toki urheilu tekee hyvää itsekullekin ja joillekin se on ihan ammatti. Joku haluaa kuulua johonkin ryhmään ja käy pelaamassa vaikka salibandya, koripalloa tai lentopalloa. Toisella on käynnissä kehonrakennus eli bodybuilding ja käy pullistelemassa peilin edessä harva se päivä. Makoilee vielä reenien välissä solarium-pömpelissä hankkimassa nahkaan tekoväriä ja harjoittelee kotona peilin edessä poseerauksia. Joku haluaa vain näyttää hyvältä ensi kesänä biksuissa, teki uudenvuodenlupauksen ja osti itselleen tammikuun alennusmyynnistä kymppikortin jumppasalille. Sitten kävi siellä pari kertaa kohkaamassa itselleen pinkeempia pakaroita, väsyi ja lopetti kohkaamisen. Joku juoksee mielellään metsässä rasteja etsien tai ihan muuten vain. Toinen rakastaa talvella hiihtämistä kirpeällä pakkassäällä ja kimaltavalla hangella. Liikunta tarjoaa kaikenlaista sielunravintoa ja jokaiselle jotakin omien tarpeiden mukaan. Jokainen liikkukoon tavallaan. Minun motiivini on puhtaasti se, että koska rakastan hyvää ruokaa, minun on pakko liikuttaa lihaa. Ei auta. Ja totuushan on, että vanha liha liikkuu hitaammin. Ja löysää nahkaakin on iha hitoksee. Eli oravanpyörä on valmis! Jaksaa, jaksaa, jaksaa, jaksaa...
Todettakoon vielä lopuksi, että parempi kai kuitenkin käydä ees vähän reenaamassa kuin ettei kävis ollenkaan :) Sitä seuraavaa treenikertaa odotellessa voimme viihdyttää itseämme Hassu-Samin versiolla jumppasalin arjesta: