sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Suklainen juustokakku


Tämä kakku on Uuuh iihhana!! Ohje sisältää monta työvaihetta mutta valmis kakku palkitsee. Testasin, että selviää myös pakkasesta herkullisena ja säilyttää rakenteensa. Tein pakasteversioon vain suklaati pursotuksen sulatuksen jälkeen. Eli oivallinen valinta juhliin, voit tehdä useamman kakun etukäteen, helppoa.

Suklainen juustokakku:
n.10 annosta
Pohja:
3 munaa
vajaa 1 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
2/3 dl kaakaojauhetta

Täyte:
200g tummaa suklaata
500g mascarpone-juustoa huoneenlämpöisenä
vajaa 1 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
2 dl kreikkalaista jogurttia
4 liivatelehteä
4 rkl kuumaa vettä

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
Laita 23 cm irtopohjavuokan pohjalle leivinpaperi.
Vatkaa munat ja sokeri kulhossa kuuman vesikattilan päällä paksuksi vaahdoksi. Nosta kulho pois kattilan päältä ja vatkaa vielä 2 minuuttia. Siivilöi joukkoon jauhot ja kaakaojauhe ja kääntele ne vaahdon sekaan hyvin.
Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista torttupohjaa 190-asteisessa uunissa 15 minuuttia niin, että se on juuri ja juuri jähmettynyt. Jäähdytä torttupohjaa ritilän päällä. Halkaise jäähtynyt torttupohja ja nosta toinen puolisko takaisin leivinpaperilla vuorattuun pohjaan.
Sulata 175 g suklaata vesihöyryssä kattilan päällä. Vatkaa kulhossa mascarpone, sokeri, vaniliinisokeri ja jogurtti. Kiehauta 4 rkl vetta kattilassa. Purista liivatteista ylim.vesi pois ja liota ne vesitilkkaan. Vatkaa liivatteet mascarponeseoksen joukkoon. Siirrä puolet seoksesta toiseen kulhoon ja vatkaa joukkoon sulatettu suklaa.
Levitä suklaaseos irtopohjavuossa olevan torttupohjan päälle. Nosta päälle toinen puolisko torttupohjasta ja levitä sen päälle mascarponeseos (jos se on alkanut jo hieman jähmettyä, vatkaa joukkoon pieni tilkka kuumaa vettä). Tasoittele pinta ja nosta torttu kylmään jähmettymään useaksi tunniksi.
Ennen tarjoilua, irroita kakku reunoistaan vuoasta ja ylimääräinen leivinpaperi reunoilta ja nosta kakku tarjouluvadille. Sulata loppu suklaa ja koristele kakku.



Tapaus naistenlehti

Sain postitse ilmaisen nimeltä mainitsemattoman naistenlehden näytenumeron. Minulle ei tule lehtiä, Kouvolan Sanomat kolahtaa joka aamu postilaatikkoon mutta siinäpä ne sitten ovat. Joskus aikoinaan olin Anna-lehden tilaaja mutta kun sain ensimmäisen lapsen, jäi lehdet aina lukematta ja lopetin tilauksen. Kirjojakaan ei oikein ehdi lukea, se kyllä harmittaa. Aika menee tällä hetkellä taksikuskin hommissa lapsia kuskatessa harrasteiden pariin mutta siihen ollaankin sitten ilomielin sitouduttu. No, en tiedä oliko tämä lehti mainosmielessä lähetetty vai mistä se tulla tupsahti mutta oikein hartaudella intouduin sitä lukemaan. Kahvikuppi kädessä uppouduin naistenlehden monenkirjavaan muotimaailmaan. Lehti oli täynnä kevään muotivinkkejä, kaikkea ihq on siis tulos! Keltaista, musta-valkoista sitten keväällä niskaan niin oot in! Lehdessä oli silmälasimuotia. Olis kiva, jos vois omistaa kymmenet erilaiset sangat. Vois aina vaihtaa fiiliksen ja vaatteiden mukaan. Lehdessä oli kenkämuotia. Mulla kun on vaan Martensseja, bootseja ja Conversen tennareita niin eipä nuo high-fashion korkkarit saaneet mua innosta kiljahtelemaan. Oli laukkuja, erilaisia asuste- ja meikkivinkkejä. Juupajuu mutta sitten jäin kiinni yhteen artikkeliin, se oli näitä: "30+40+50+ Täsmävinkit kropan hyvinvointiin"-juttuja. Kategoriat oli jaettu 20-30-vuotias, 30-40-vuotias, 40-50-vuotias ja 50+-vuotias. Artikkelissa käsiteltiin asioita Kehossasi tapahtuu, Syö näin ja Liiku näin osioita. Lueskelin omaa kategoriaani ja huomasin moneen kertaan nyökytteleväni hyväksyvästi väittämille. Moneen kertaan hämmästelin ääneen kuinka lähellä totuutta kirjoittaja olikaan. Syömiset ja juomiset, kyllähän minä tiedän kuinka pitää tehdä mutta kun tahto ja teko eivät aina kohtaa. Aineenvaihdunta hidastuu, joten painonhallinta vaikeutuu. Rasvan määrä lisääntyy kehossa...stressi, unettomuus ja epäterveelliset elämäntavat lisäävät keskivartalolihavuutta....keho palautuu hitaammin rasitustiloista..syö enemmän kalaa ja kasviksia...pähkinöistä saat antioksidantteja...liiku säännöllisesti...hyvä lihaskunto suojaa lihomiselta, koska lihas kuluttaa enemmän energiaa. Kyllä. Hyvä. Näin se on ja näinhän mie just teen.
Kunnes.....tajusin lukeneeni väärää kategoriaa!!!!!!!!!!!!!!!Minähän kuulunkin siihen seuraavaan kategoriaan eli 40-50-vuotiaat. Voi jösses!!!! Oonks mie ihan pahvi. Pidänkö itteeni jonain ikiteininä?! En vaan osaa ymmärtää et olen NIIN vanha. Noh, emmie viitti ees lukee tota seuraavaa kategoriaa ja sitä höpötystä niist vaihdevuosist ku sitä soijaa alkaa pukkaa iha oikeesti! Mun roppa ja varsinkin miäli on viel edellisellä vuosikymmenellä. Tuleekohan mulle joku kriisi kun vihdoin tajuan olevani ikäloppu kehäraakki? Sitä kriisiä odotellessa sitte mennään....
Oikein hyvää hiihtolomaa kaikille sitä viettäville. Meillä lapset on keskenään täällä ens viikon. Toinen asuu varmaan Mielakassa (paikallinen laskettelukeskus) ja tyttärelle ostin kymppikortin Kuntokeskus Ykköseen, hän jumppaa ens viikon. Ei huanot valinnat, liikunta tekee hyvää niin mielelle kuin kehollekin.Ja pitää sut nuarekkaana, heh ;D)

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kinkkupiirakka


Ohjeesta tulee piirakka 24-26 cm halk.vuokaan ja jos haluat pellillisen, tee tupla-annos.
Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl rouheisia sämpyläjauhoja
1 ½ dl emmental-juustoraastetta
150 g margariinia
½ dl vettä

Täyte:
1 purjo
1 punainen paprika
200 g palvikinkkua
1 prk (200 g) paprika/chili-tuorejuustoa
2 dl ruokakermaa
3 munaa
2 dl emmental-juustoraastetta
mausteeksi mustapippuria


Sekoita jauhot ja juustoraaste keskenään. Nypi joukkoon pehmeä margariini. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina kevyesti painellen voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Pilko paprika ja purjo ja käytä niitä pannulla, kunnes ne hieman pehmenevät. Kuutioi kinkku. Notkista tuorejuusto kerman avulla. Yhdistä kaikki täyteainekset keskenään. Kaada pohjan päälle.
Paista piirakkaa 200 asteessa noin 35 minuuttia.


Tapaus laskettelureissu

Oltiinpa perheen nuorimmaisen koulun järjestämällä lasketteluretkellä lauantaina Messilässä. Poika on liikuntaluokalla Tornionmäen ala-asteella ja liikuntaluokkien tuki ry, jonka hallitukseen allekirjoittanut kuuluu, järjestää joka vuosi lasketteluretken edeltä sovittuun kohteeseen. Tänä vuonna, kuten viime vuonnakin, retken kohteena oli Messilä. Havereilta tuskin on vältytty koskaan. Viime vuonna eräältä tytöltä murtui käsi heti alkumetreillä mutta tänä vuonna ei tainnut käydä yhtään vastaavanlaista vahinkoa, onneksi näin.

Minä tosin olin ensimmäistä kertaa mutkamäessä tänä talvena ja sain kotiin tuomisiksi "reumaattisen kipiät" polvet sekä ranteet mokomasta lykkimisestä ja mäessä rytkimisestä. Iän tuomia muita ihanuuksia lienee kyynelnesteen yletön valuminen muutoin niin rutikuivista silmistä laskun aikana. Ajolaseissa vesi läiskyi laskun aikana ja ilmankaan ei voinut olla, koska syvyysnäköä ei enää ole. Yritä siinä sitten laskea tyylikkäästi ja niinsanotun notkeasti. Kaverit suihkii ohi kun minä yritän pysyä vedenpaisumuksesta huolimatta reitillä ja alhaalla odottaa taas naamankuivaus-sessio. Näytti varmaan nuorisosta moinen dramatiikka hupaisalta kun mummo pyyhki naamaa joka laskun jälkeen kyynelistä, heh! Kivusta ja särystä huolimatta meillä oli mukava päivä ja keli oli suotuisa. Aikuiset ja lapset saivat yhdessä nauttia ulkoilusta ja liikunnan tuomasta hyvänolon tunteesta. Mulla oli rakas ystävä seuranani ja mehän nauraa rätkätimme ja samalla maailmaa paransimme. Ristus mikä reissu ;D Kiitos ystävälle mainiosta seurasta <3

Taidanpa käydä nukkumaan, huomenna pitäisi taipua työntekoasemalle. Saas nähdä kuinka notkeat on Torkkarin oman Tanja Poutiaisen polvet huomenaamulla, tänään ei meinannut rappusia alas päästä :D Eipä muuta kuin hyvää yötä ja levollisia unia!...Eipäkä, käyn sittenkin sipasemassa polviin käärmesalvaa ja taidan ottaa jotain hota-pulverin kaltaista kivun lievitystä, ei tää muuten pääse huomenna mihinkään tuolta sängynpohjalta....se vanhuus, se vanhuus....öitä kuitenkin!

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Marilyn-kakku


Vihdoinkin! Sain tehdä sen, iki-ihanan Marilyn-kakun. Tyttären ja minun yhteisille synttäreille värkkäsin Marilynin kuvalla varustetun tyttöjen "glamour-kakun" tai ainakin mun mielestä sellaisen. Tytärkin osti mun idean ja oli ihan tyytyväinen lopputulokseen. Yhteensä täytimme 60-vuotta, ikä-jakauman saatte päätellä itse :D)


Tosin piirtämäni lyijykynävedos oli paljon enemmän mallinsa näköinen, se on SE katse! Mutta jos minun yyber 70-vuotias isänikin tunnisti kakun mallin ja tokaisi että sehän on Marilyn, niin kai se sitten vähän edes oli näköinen. Kysyin isältäni että mistäs tiesit? Hän vastasi, että sillähän oli tommonen näppylä poskessa! Heh!


Tein kakkuun seitsemän munan kakkupohjan ja kostutin sen semisti sokeroidulla sitruunanmehulla. Keitin kakun väliin herkullisen sitruunakiisselin ja sen päällä laitoin paksuhkon kerroksen vaniljamoussea! Nami kun oli hyvää. Koristeet tein vaahtokarkkimassa-päällisen reunapalajämistä muotilla ja supsautin niihin helmiäissuihketta, tällä kertaa tein sen ulkona ja keittiöni säästyi helmiäisverhoilulta! Kyllä apinakin oppii!


maanantai 4. helmikuuta 2013

Mehevät Runebergin tortut


Runebergin tortut:

175g margariinia
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1½ dl korppujauhoja
1 dl mantelijauhetta
½ dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaviiliä

Päälle:
2 dl vadelmahilloa

Koristeluun:
1 dl tomusokeria
1 tl vettä

Vaahdota pehmeä rasva ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, koko ajan vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet kermaviilin kanssa taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
Voitele muffinipellin kolot tai vuoraa ne paperisilla vuoilla. Jaa taikina muffinikoloihin ja paina lusikalla jokaiseen leivonnaiseen syvennys. Täytä kolo hillolla ja paista 200 asteessa 15–20 minuuttia.
Lisää jäähtyneisiin Runebergintorttuihin vielä kiiltävä hillosilmä.
Sekoita tomusokerista ja vedestä notkea kuorrutus ja pursota muovipussista, nurkkaan leikatusta reiästä kierros hillosilmän ympäri.


Löysin paikallisesta koo-kaupasta retro-tyylisiä makeisia. Ostin näitä sitten kerralla kolme pussillista. Sain toispuoleisen kasvohalvauksen tai jotain. Leuat tais mennä sijoiltaan, mut on aito maku. Se on salmiakki! Toki verenpaineen nousua pelkääville mukana on makua virkistämässä raikkaat hedelmämerkkarit ja pirtsakka cola. Vaikka viimeisetkin amalgaamit irtoais niin vedän nää kolme pussia niin et leuat naksaa ja paukkuu. Päätäki jynksyttää moinen ähmeltäminen mutta on se vaan ollut sen väärti. Ihan kuin ois palannut lapsuuskesiin. Paljaat varpaat ja lähiö-kioskin irtsarit. Markalla irtsareita sai paljon ja kioskin myyjä kiitti kun niitä yksi kerrallaan valkattiin ja lopuksi koko setti vielä vaihdettiin. Pikku-siskoakin roikotettiin kerran jaloista kun meinasi merkkariin tukehtua mutta ovat nyt pienentäneet retro-merkkarit lapsiystävälliseen kokoon mukamas. Ahneella on...ilkiä loppu tavataan sanoa mutta ennen sitä otan vielä pienet retroilut ja ahmin merkkareilla itseni salmiakki-nirvanaan. Huomen aamulla ei saata silmälasit mahtua päähän mut onnex on sangen joustavat sangat :D Mitä pienistä turvotuksista...