sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Nimiäis-kakku



Sain suuren kunnian tehdä pienelle suloiselle pojalle nimiäiskakun. Tämä pieni suloisuus on meidän perheemme uusin tulokas, siskon tyttären lapsi, eli sisareni on nyt virallisesti mummo :) Häntä ei kutsuta mummoksi mutta sehän hän on, aika ihanaa! Onnea pienelle Darin-pojalle ja hänen vanhemmilleen <3
Kakku oli kaikessa yksinkertaisuudessaan kuuden kananmunan pohjalla, väliin laitoin omatekemää ruusunpunaista omenahilloa ja vaniljarahkaa. Koristeet tein etukäteen vaahtismassasta. Oikein ihania nimiäsijuhlia siskon perheelle.





Jussi-juhlaa ja sateen pitoa

Olipahan sateinen juhannus! Ihan muutaman kerran aurinko yritti pilkottaa pilven takaa mutta pilvien ylivoima oli massiivinen ja ne peittivät pikkuruisen aurinko-poloisen alleen. Esteri sen sijaan ei antanut siunaaman rauhaa juhannusjuhlijoille vaan muistutti takalistonsa valtaisasta koosta ja ehtymättömistä vesivarastoistaan. Kyl mie sanon....olipahan kostea viikonloppu ja ihan vaan taivaalta tulleen nesteen muodossa.




Lapset viis veisasivat sateesta, päinvastoin aina kun sade yltyi, ipanat juoksivat kiljuen veteen. Riehuivat kuin mielipuolet ja väittivät veden olevan lämpimämpää sateella. Kovin sinihuulisia kavereita sieltä järvestä nousi aina välillä saunaan lämmittelemään.


Yllä olevassa kuvassa nuorimmaiseni näyttää mallia, ettei sade haitaa yhtään vesileikkijää.

Oma juhannuskokkokin saatiin aikaiseksi, kun tämä samainen veijari oli päättänyt ala-asteen loppumisen kunniaksi polttaa kaikki vanhat koulukirjansa. Siinä se tieto ja taito paloi ilmiliekeissä taivaan tuuliin :)



Me siskojen kanssa keksittiin ryhtyä kokoamaan uutta grilliä, pojat ne vaan nauroi meille!! Huutelivat kannustavia kommenttejaan siitä, milloin oli makkarapaketin eräpäivä ja minkä vuoden juhannuksena niitä päästäisiin griillaamaan. Siitäpä suivaantuneina saimme aimo annoksen girl power-energiaa ja kas, aivan kohtapa päästiin jo rillaamaan!!! Kyllä ne poijjaat sitten kehuivat meitä loppuillan! Oli meinaan semmanen "Ikea-kirstu" se grillipaketti. Oli muutama mutteri ja nippeli poikineen mutta me selvitettiin tää rasti komeesti 6-0 likoille!!

Siskot <3
Terhi-sisko esittelee uutta grilliä :) Pähee!!

Mölkkymatsit ja sanomiset kuuluivat grillailun ohella illan ohjelmaan ja klo 20.00 Verlassa sytytettiin kokko, jota lähdettiin porukalla katsomaan. Komeetahan se on aina ja väkeä oli paljon.



Kunnes taas ensi vuonna! Keskikesän juhla on tältä vuodelta paketissa ja ihmisten kesäloma-aika parhaimmillaan. Toivotaan hieman lämpimämpää keliä tästä eteenpäin!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Niiskuneiti-kakku



Sain ihanan hempeän kakkutilauksen, pienelle 3-vuotiaalle tytölle pyydettiin tekemään Niiskuneiti-kakku. Väliin toivottiin mansikkaa. Tästä tulikin niin hempeä, ettei vois enää enempää olla. Kakussa on seitsemän kananmunan pohja ja välissä on mansikkamousse, kostutin kakun vaniljamaidolla. Kuva on piirretty vaahtismassalle elintarvikeväreillä ja ylijäämä massaa värjäsin väreillä ja painoin muotilla kukkia kuvan päälle. Onnea pienelle prinsessalle!





Kesämökkijuttuja

Sovittiin vanhempieni kanssa, että koska eiliselle lauantaille oli luvattu hyvää keliä, mennään siivoamaan kesämökki juhannuskuntoon. Sisko oli jo edellisenä iltana käynyt pesemässä ikkunoita sisäpuolelta ja sovittiin, että minä jatkan ulkopuolelta pesua, jos löydän tarpeeksi korkeavartiset saappaat!! On meinaan Suolajärvessä vettä!!

Lauantaiaamuna aletaan pakkaamaan siivoustarvikkeita auton persauksiin niin mitä tekee family-män? Lataa auton takapaksiin kalastusvälineitä??? On kalastuspakkia, on virveliä, on kuvapakkia jne.?? Minä; "WHAT?? Olemme menossa SIIVOAMAAN!!" Mikä on miehellä, että on teema mikä tahansa niin ne kalavehkeet ladataan autoon ensimmäisenä. Just ja just mahtui meidän muiden tavarat autoon, family-män huuteli vielä, että älä tunge sen virvelin päälle mitään, ettei siimat sotkeennu. Ai maailma!!

Mökille kun päästiin, oli mummo ja vaari jo paikan päällä ja matot jo tuulettumassa. Tämäkin, aina ne ehtii ennen meitä! Noh, family-män ryhtyi rempomaan venettä paikalleen talven jäljiltä. Naisväki alkoi siivoamaan mökkiä ja pieni mies ryhtyi vaarin kanssa siistimään pihaa. Puuhaa riitti koko päiväksi. Ei se family-män kehdannut niitä kalastusvälineitään sieltä autosta esille ottaa. Ryhtyi hiekkakuormaa tasoittelemaan. Noh, ehtii sitten kalastella juhannuksena. Saunottiin ja rohkeimmat kansalaiset uivatkin useampaan otteeseen, itse en kuulunut tähän marginaaliporukkaan. Sitten juotiin mansikkatorttu pannukaffet ja pakattiin itsemme autoon. Niin on mökki siisti ja mukava on ensiviikolla mennä juhannusta vastaanottamaan.

By the way, yhden ainoan kerran kiljuin kauhusta. Menin samperi soikoon sinne vessaan ennenkuin kukaan muu oli siellä käynyt ensin huiskimassa ne spider-verkot hiiteen. SE oli ainakin kämmenen kokoinen...näin ihan pienen vilauksen kun juoksin housut kintuissa kiljuen ulos vessasta. Vaari tuli ja pelasti mun hengen! I hate spiders!

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Synttärikakku


 Jalkkispoika halusi kakun, jossa olisi mansikkaa ja suklaata eikä mitään krumeluuri-koristeita. Tein suklaakuorutteen ja väliin laitoin mansikkamoussea. Kysäisin vielä, että olisko too much jos laitettais päälle ne maagiset numerot? Ei ollut, sai laittaa. Yksinkertaisen komeeta ja miähekästä. Onnea vaan illan synttärisankarille!


Tein vielä eilen illalla koristeita ylijäämämassasta. Synnyttelin muutamat vauvat ja vääntelin massaa ruusuiksi, lehdiksi ja numeroiksi. Seuraavaan kakkuun taitaa tulla vauva, Katsotaan mitä siitä sitten tulee.


Kesämeininkii

Käytiin perjantaina naisporukalla Tommolan lavan avajaisissa. Siellä esiintyi Kake Randelin, tuo Mäntyharjun oma poika. Aikoinaan Kakella oli paljon takatukkaa ja lauloi korkeelta ja kovaa. Nykyään lauluääni on madaltunut, kaveri on hidastunut ja takatukkakin on kadonnut. Kake on NIIN eläkkeellä mutta meininki oli mainio. Mahtavaa työtä ovat Tommolan lavan yrittäjät tehneet viime syksyn ja kevään aikana ja saivat kuin saivatkin lavan avatuksi! Hienolta näytti ja lavahan sijaitsee varmasti Suomen kauneimmalla paikalla. Upea kuutamokin valaisi yöllisiä kulkijoita kun lähdettiin kotimatkalle. Menkää ihmiset käymään ja nauttimaan tanssimisesta (ken tanssii, mie en...) ja esiintyjistä!!!! Toivon menestyksekästä kesää Tommolan lavalle!! Meillä oli kivaa.