maanantai 8. heinäkuuta 2013

Suklaiset sitruunapikkuleivät



Suklaiset sitruunapikkuleivät
n. 50 kpl

1 dl sokeria
4 3/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
200 g margariinia kylmänä
1 munankeltuainen
1 sitruunan kuori raastettuna

Koristeluun:
50g tummaa suklaata

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita keskenään sokeri, jauhot ja leivinjauhe.Kuutioi margariini pieniksi kuutioiksi ja sekoita se sokeri-jauhoseokseen.Nypi ainekset sekaisin taikinaksi. Lisää joukkoon keltuainen ja sitruunankuori. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina 4-5 palaan, pyörittele palat sormen paksuisiksi patukoiksi. Leikkaa jokainen patukka n. 5 cm:n pituisiksi pikkuleiviksi. Nostele pikkuleivät leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista pikkuleipiä uunin keskitasolla n. 10 min. Anna jäähtyä uunipellin päällä. Sulata suklaa vesihauteessa. Valuta sulasta suklaasta koristeet pikkuleipien päälle, anna suklaan asettua hetki ennen tarjoilua.


Viime aikoina on tullut käytyä kaupassa melkein joka päivä ja haettua jotain leivontaan liittyvää, kaapista just silloin puuttuvaa tykötarvetta. Eräänä sellaisena päivänä jäin lähikaupassa tuijottamaan pikkuleipien kilohintoja ja hämmästyin. Kertakaikkiaan järkyttävää, hinnat vaihteli kaurakeksien 7 eurosta aina suklaahippukeksien 16 euroon kilo, härregyyd! Ja mitäs niihin tulee, sokeria, jauhoja ja margariinia. Yhdestä margariinipaketista ja kilosta sokeria saat vuoren kokoinen läjän pipareita. Jos haluat lisätwistiä vaikka suklaasta, saat tuohon kilohintaan ostaa pikkasen parempaa ja kalliimpaa suklaata ja silti et saa viittätoista euroa kilolle hintaa millään. Eli rakkaat ihmiset, leipokaa itse ne pikkuleivät! Hyvin pienellä vaivalla saat rahalle valtavasti vastinetta. Tuleviin rippijuhliin leivoin oheisella ohjeella maukkaita pikkuleipiä, eikä ne maksaneet pal mitään. Tosin koristeluun käytetty suklaa tuplasi varmaan hinnan mutta mullapa oliki sopiva määrä kaapissa. Herkullisia ja maukkaita olivat. Jos haluat pakastaa pikkuleivät, jätä ne ilman koristelua ja koristele vasta hyvin sulaneena.

Kohta lähdetään poikien kanssa tytärtä moikkamaan rippileirille, vanhempien ja tuttavien tapaamiskahveille. Tytär on jo pari päivää tykittänyt viesteillä mitä kaikkea puuttuu. Hänhän lähti mielestäni ikuisuusleirille, jos kantamuksien määrän perusteella voisi leirin kestoa arvella! Silti, jotain vielä puuttuu....no viedään me vähän herkkujakin ja ennen kaikkea, ihana nähdä oma rakas <3 Ilta on todella kaunis ja kiva mennä tutustumaan Puhjonrantaan, joka on paikallinen seurakunnan leirikeskus Valkealassa. Tytär on ollut siellä seurakunnan järjestämillä tyttöleireillä ensimmäisestä luokasta lähtien, mutta minä en ole koskaan siellä käynyt. Saadaan varmaan henkilökohtainen opastettu kierros paikan päällä. Samat tytöt, jotka ovat vuosien varrella näillä tyttöleireillä käyneet porukalla, ovat nyt samalla rippileirillä. Jotenkin mukava ajatus lapsuuden ja varhaisnuoruuden kohtaamisesta samoissa maisemissa yhdessä.

Aloitin tämän aamun aamupumpilla Ykkösellä, paikallisessa kuntokeskuksessa. Jos joku on parasta niin aamujumpalle pääseminen! Pyöräillen saa vielä hyvät alku- ja loppuveryttelyt samalla retkellä. Tämän aamun pumpille lähtöä vaivasi vain se, että illalla nukkumaan käydessä mietin miltä peilikuva näyttää aamulla? Sattuipa nimittäin niin, että olimme poikien kanssa viikonlopun Verlan mökillä ja eilinen päivä valkeni jumalaisen kauniina edellisen illan vesisateen jäljiltä. Illalla muuten nukahdin siihen, kun sade ihanasti ropisi mökin huopakattoon, aah! Niin ja se ihana kuikan ääni, jonka muistan viimeisenä ennen kuin silmät painuivat kiinni. Juu, aamusella siis päätimme pojan kanssa lähteä kumiveneellä retkelle. Näin tehtiin mutta palasimme pian takaisin, koska retkellä tulee nälkä ja evästä piti saada. Vene täynnä evästä startattiin uudelle retkelle. Retken jälkeen uitiin ja saunottiin ja taas uitiin ja taas saunottiin kunnes päivä kääntyi ehtoon puolelle ja päätettiin pojan kanssa lähteä kaupunkiin. Aamulla oli paljon asioita hoidettavana, mies jäi mökille vielä yhdeksi yöksi. Halusi mennä kalaan, se on huuliharppua soitteleva Nuuskamuikkunen. Puhuukin vähän mutta kait asiaa :)

Kaahasimme pojan kanssa kaupunkiin Verlan leipäkaupan kautta. Illan mittaan ihmettelin, kun rupes nahka kirraamaan. Ihan kirvelemään kirposi. En juurikaan mökkiolosuhteissa tuijottele peiliin ja kotona suihkusta tullessani viimein törmäsin peilikuvaani ja avot! Turnipsihan se siinä! Kirkuvanpunainen vielä, ei oo totta. Olin siinä kumiveneillessä polttanut itseni kypsän ravun punaiseksi ja vielä kivasti niin, että takapuolelta roppaa väritys oli sävyä; raa`an kanankoiven kelmeä valkoinen, yeah. Ei sitä siellä vedessä koskaan huomaa aurinkoa saaneensa. Kyl nyt kelpaa sukua rippijuhliin odotella. Ulos ei ole asiaa, hmmm. Soitto naapuriin. Rakas ystävä tarjoaa Bepanthen-voidetta kirvelevälle hipiälle. Auts, hieman helpottaa, ainakin ajatustasolla. Voi kääk! Päässä raksuttaa, kyllä se aamuksi on kaunis Rhotoksen-ruskea. Ja niin aamu valkeni...vaan ihon sävy edelleen syvä ravun punainen, murr. Noh, ei auta. Asioille ja junpalle lähden, laitan hupparin niskaan ja menen. Mitäs sitä sitten ihmettelemään, siinä se nyt on ja pysyy, kaunis terassirusketus, hah....

Mut jos jollain on hyvii ehdotuksii miten tilanteen sais kohtalaisen nopeesti haltuun ni kyl mie kuuntelen.....




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti