Sain tehdä siskoni lapsenlapselle 1-vuotiskakun. Teemana oli Finding Nemo-leffan ihana merenalainen maailma ja ne hauskat kalat. Maalasin kakkukuvan vaahtokarkkimassalle etukäteen. Tein siitä pyöreän ja tarkoitus oli, että kakkukin olisi peruspyöreä kakku. Koska lapsen isän puolelta sukua ja ystäviä olikin tulossa synttäreille paljon enemmän kuin aiemmin luultiin, tein kakusta suorakaiteen muotoisen kääretorttupohjista rakentaen. Väliin tein mansikkamoussen, se on niin suomalainen ja kesäinen maku ja maistuu kaikenikäisille. Koska kakkukuva oli pyöreä, minun piti peittää reunat jotenkin teemaan sopivasti. Aarrekaapistani löytyi meren väristä kimalleraetta mutta alareunaan kaipasin jotain muuta. Aikoinaan oli yksi karkkipussi, jossa oli salmiakin ja lakritsan makuisia simpukkakarkkeja. Sitäpä ei enää valmisteta ilmeisesti, koska en sellaista mistään löytänyt. Sitten marssin Filmtowniin, koska siellä on parhaat irtsarivalikoimat ja löysin sieltä kivikarkkeja. Niiden sisällä oli kuivattuja hedelmiä ja joissain taisi olla lakritsaakin, aika hauskoja! Kakku sai paljon kehuja ulkomaan ystäviltä mausta ja etenkin ulkonäöstään.
Darinin isä ja sukulaiset valmistivat syntymäpäiville perinteistä kurdi-ruokaa ja sain ensimmäisen kerran elämässäni maistaa sitä. Luulin ruoan olevan tulista mutta ei se ollutkaan. He käyttävät paljon kasviksia ja niiden maku oli säilynyt hyvin, sitä ei peitetty liialla maustamisella. Ruokaa valmistettiin tuntikausia hauduttamalla, joten maku oli sen mukainen. Varmaan heidän paikalliseen tapaan valmiin ruoan ympärille kokoontuu paljon ihmisiä syömään. Niin näillekin synttäreille, ovi kävi ja porukkaa lappasi sisään ja he kävivät syömään. Oli sukulaisia ja oli ystäviä ja iloinen puheensorina täytti huoneet. Pikkuinen Darin ei juuri synttäreistään mitään ymmärtänyt mutta lämmintä syliä riitti pienelle. Onnea vielä Darin ja vanhemmat ja kiitos kivoista syntymäpäivistä.
Kevätretkellä
Kävimme huhtikuussa reissussa, Emmi, minä, Jaana-kaima, kummityttöni Oona, Pia ja Väinö. Lensimme Muncheniin ja sieltä vuokra-autolla jatkoimme matkaa viisi(kin)kaistaista autobahnia pitkin pieneen saksalaiseen kylään nimeltä Bad Reichenhall. Siellä asuu Jaanan ja Pian veljentytär Salla-Mari, joka ystävällisesti majoitti meidät luokseen.
Koska meillä oli auto, ajeltiin ympäriinsä ja ihasteltiin maisemia. Ajelin Mersulla pieniä serpentiinimäisiä teitä ylös vuorelle. Nousu oli pala kakkua mutta alastulo otti sydämestä!!!! Noustiin aina 1600 m:n asti. Hui! Mutta maisemat palkitsivat. Yhtenä päivänä käytiin Itävallan puolella, Salzburgissa.
Huikeinta oli alkumatkasta, kun ensimmäsen kerran alppien huiput näkyivät taivaanrannassa. Olen kerran aikaisemminkin käynyt autolla Euroopassa ja silloin ajettiin aina silloiseen Jugoslaviaan asti ja muistan/muistin tuon hetken nyt ajellessani. Silloin luulin oikeasti, että tulee ukonilma kun alpit näyttivät yksinkertaisen ihmisen silmissä taivaanrannasta nousevilta myrskypilviltä. Nyt osasin jo hieman odottaa miltä ne näyttävät mutta edelleen näky oli todella vaikuttava.
Autobahnilla, jossain päin Saksaa |
Meikä Mersun puikoissa |
Rossfeld 1600 m |
Sallukan talolla |
Salzburgissa vietettiin kaunista päivää |
My Sound of Music-moment..do-re-mi... |
Kelit olivat meille jälleen kerran yyber-suosiolliset. Saksassa ja etenkin Itävallassa oli suorastaan helle. Kaunis ilma ja huikeat maisemat vetivät tämän tytön hiljaiseksi. Jos en ollut jo, niin nyt olen Vuoristomaisema-addikti. Tuonne jonnekin alppien väliin mahtuu niin paljon kaunista, puhdasta luontoa. Sinne on päästävä uudestaan. Nuo pienet suloiset, nukkekotimaiset Alppikylät saavat sinut haukkomaan henkeä minne vain katsot. Kaikki on niin siistiä, suloista, pientä ja kaunista. Kaikkialla on hiljaista, satakielet laulavat ja ilma on taatusti puhtaan raikasta. Ihana matka. Kiitos osallisille, seuraavaa odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti