maanantai 23. joulukuuta 2013

Joululahja-kakkuja


Tein äidilleni blogistani löytyvällä glögi-kakun ohjeella joululahjakakun. Tutustuin kuitenkin taannoin Arlan kausi-tuotteeseen, eli piparkakkurahkaan ja ajattelin ehdottaa seuraavaa tuunattua versiota teille tästä samaisesta kakusta.

Glögi-kakku:

Pohja:
150g piparkakkuja
75g sulatettua margariinia

Täyte:
2 prk piparkakku-rahkaa (Arla)
2 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
lisää sokeria ja esim.kanelia maistamisen jälkeen maun mukaan
6 liivatetta
3 rkl kiehuvaa vettä

Pinnalle:
3 dl glögitiivistettä
1 dl vettä
4 liivatetta

Murskaa piparkakut. Sekoita piparkakkumurut ja sulatettu rasva keskenään tasaiseksi massaksi. Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan (halk. 24 cm) pohjan ja reunojen väliin. Painele keksiseos pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota vaniljakastike. Sekoita piparkakkurahkat vaahtoon. Maista maku ja lisää sokeria, jos haluat. Voit myös lisätä esim. kanelia ½ tl tarvittaessa. Kiehauta vesi. Liota hyvin puristetut liivatteet veteen. Kaada liivateseos hieman jäähtyneenä täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Levitä täyte piparipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia.

Liota päällisen liivatteita kylmässä vedessä. Kiehauta vesi. Liota hyvin puristetut liivatteet veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana glögin joukkoon samalla sekoittaen. Anna hieman jäähtyä. Kaada mehuhyytelö hyvin hyytyneen kakun päälle varovasti, jotta rahkatäyte ei sekoitu. Hyydytä hyvin jääkaapissa.


Tässä kuvassa myös siskoilleni lahjaksi tekemäni suklaiset kuivat kakut ohje löytyy tästä, he kun painavat pitkää päivää kukkakaupallaan näin joulun aikaan ja ahertavat tehdäkseen meidän muiden joulusta kauniin. Kukkakaupalla onkin taas aivan ihania kukka-asetelmia ja ah kaikkea muuta mukavaa kotiin tuomisiksi.

Mun keittiö jouluasussaan. Pöydällä kukkakimppu made by Kukkapuoti Eveliina ja rakkaat siskot siellä <3

 Äitini antoi minulle tämän kukka ihanuuden, joka on myös made by Kukkapuoti Eveliina ja siskot <3


Mun joulu alkaa tästä joka jouluisesta traditiosta; kaivoin taas esiin rippi-lahjani vuodelta 1983, Philipsin Spatial Stereo radio-nauhurin ja vanhan C-kasetin, joka on täynnä mun lemppari joululauluja. Sitten kasetti soimaan ja joulun valmistelut sujuvat tanssien. Tämä kasetti sisältöineen kuuluvat lähtemättömästi minun jouluuni. Siinä joululauluja tulkitsevat mm. The Brita, The Vieno ja The Laila. Ja jos joku ei heistä mitään tiedä niin hävetköön! Kappaleet on äänitetty vuosina 1957-1960 ja levy/kasetti on julkaistu vuonna 1976. Että repikääs siitä, tää on retroa jos mikä ja mun ikioma aarre! Ja on tuolla stereo-radio-nauhurilla muutamat rock-radiot kuunneltu ja sieltä biisejä nauhoiteltu. Yleensä siitä biisin alusta jäi aina pätkä pois kun sormet eivät ehtineet mukaan tai sitten se ärsyttävä juontaja höpötti jotain pöllöä just sen "ihan must"-biisin alun päälle, arrgh! Oi niitä aikoja.


 Kasetin ykkös-puoli

Kasetin kakkos-puoli, niin ja muistatteko tämän; kun kasetin puoli on lopussa, kuuluu ratiseva ääni ja kasetti pitää oikeesti kääntää...meidän lapset ainakin ihmettelivät!


Enkeleitä, onko heitä

Yhden täti-tarinan jaan vielä teidän kanssanne and then I rest my case. Tämä kertoo mieheni tädistä, joka oli minulle todella läheinen ja tärkeä ihminen. Airi-täti oli anoppini ja appeni jälkeen ensimmäisiä mieheni sukulaisia jonka tapasin. Hänestä jäi ihan ensimmäisellä tapaamis kerralla tunne, että meillä kahdella on erityinen yhteys. Airi oli hyvin lämmin, ystävällinen ja huumorintajuinen ihminen. Elämä oli kohdellut häntä ja hänen perhettään kohtuuttoman julmasti. Yhden perheen kohtaloksi tuntui jääneen ottaa vastaan liian monta vastoinkäymistä, surua ja murhetta. Siitäkin huolimatta Airin silmissä loisti aina ilonkipinä. Hän jaksoi aina uskoa uuteen päivään ja elämä näytti hänen näkökulmastaan aina positiiviselta. Ehkä hänen sarkastinen ja hyvinkin älykäs huumorintajunsa auttoi jaksamaan vastoinkäymisten keskellä. 

Airi-tädillä oli erityinen taito saada vieras tuntemaan itsensä aina tervetulleeksi ja hän loihti pöytään herkut kuin tyhjästä. Hän oli aivan huikean loistava kokki ja erityisesti mieleen on jäänyt hänen aina niin herkulliset kaalilaatikko ja karjalanpaisti, nam! Jos päiväsi ei ollut sujunut ihan suunnitelmien mukaan, istuminen Airin kanssa heidän aina vehreällä pihamaallaan sai mielipahan katoamaan ja pilvet väistymään auringon tieltä.

Muutama vuosi sitten Airi-täti kuitenkin sairastui vakavasti ja pitkän ja uuvuttavan taistelun jälkeen sairaus vei voiton ja hän nukkui pois. Jäi suunnaton ikävä! Hänen kuolemansa jälkeen samana keväänä lähdimme ystäväperheen kanssa Pyhä-tunturille hiihtolomalle. Ystäväni ja minun "kolmas siskoni" Leena tunsi myös Airin, joten sain purkaa tuntemuksia ja syvää ikävääni Airia kohtaan hänen kanssaan. Leenalla oli myös omassa perheessään ollut raskasta hänen oman äitinsä vakavan sairauden takia. Tehtiin siis yhdessä pitkiä kävelyjä rapsakkaassa kevättalven pakkas-illoissa ja käytiin samalla syvällisiä keskusteluja. Eräänä iltana mäessä vietetyn pakkaspäivän jälkeen laitoimme mökin saunan lämpenemään ja odotellessamme lähdimme ulos ihailemaan taivaalla läiskyviä revontulia. Makasimme porukalla selällämme hangessa ja katselimme taivaan tulia. Pojat lähtivät näytöksestä aikansa nautittuaan saunomaan ja päätimme Leenan kanssa tehdä vielä pienen kävelylenkin ennen saunaa. Siinä revontulien valaistessa polkuamme kävelimme raikkaassa Pyhä-tunturin illassa kun yht´äkkiä yllämme oleva valo lisääntyi. Pysähdyimme ja katsoimme ylös ja yllemme oli revontulista piirtynyt valtavan kokoinen enkeli. Enkelin siivet lepattivat ja kuin levittäytyivät yllemme. Henkeni salpaantui hetkeksi ja katsoin Leenaa. Hän katsoi minuun yhtä ymmällään ja kuin yhdestä suusta kuiskasimme: "Se on Airi!" Halasimme toisiamme ja lämpimät kyyneleet valuivat pitkin pakkasen puremia poskiamme. Yhtä nopeasti kuin enkeli oli yllemme levittäytynyt, se oli poissa ja revontuletkin laimenivat. Kävelimme takaisin mökille täydellisen hiljaisuuden vallitessa mutta rinnassa läikähteli lämmin tunne ja täydellinen rauha! Mitään niin kaunista en ole koskaan nähnyt ja silloin tiesin että heitä, enkeleitä 
on....

Toivotan rauhaisaa joulun aikaa teille kaikille ja parempaa uutta vuotta 2014!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti