sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Matkamuistoja ja uusia ideoita

Terveiset Lontoosta!

Paljon on hauskoja muistoja taskussa, ihan kommelluksitta ei mennyt tämäkään reissu mutta hauskaa oli! On nautittu sielun ja ruumiin ravinnosta ja ihan vaan fiilistelty aina vaan niin mielenkiintoisen ja lämminhenkisen kaupungin rytmistä ja sykkeestä. Lontoosta löytää joka reissulla jotain uutta ja erilaista, se tekee sinne paluun ihan pakolliseksi. Tapasin eilen rakkaan ystävän ja kahvikupin äärellä mietittiin syntyjä syviä. Lontoon  tunnelmia vaihdeltiin, hänkin oli äskettäin sieltä palannut. Englantilaisten pyyteetön ystävällisyys, ne pienet eleet ja toisten ihmisten huomioiminen, ihmisten teeskentelemätön kohteliaisuus ovat asioita miksi me molemmat haluamme Lontooseen ja Englantiin aina uudestaan ja uudestaan. Englannin maaperälle astuessani, on kuin palaisin kotiin!

Muutama foto. Kuvat Terhi Katajala.

Notting Hill market
Covent Garden 
Herkullisen näköisiä kynttilöitä
Cupcakes
Portobello Road
The Hummingbird Bakery, Notting Hill
Hieman ostoksia
Portobello Roadilla
Kahvilla
Kakkuja
Royal Coffee at Kensington Gardens
Kuvista päätellen siellä ei muuta tehty kuin syöty?! Näin tehtiin mutta tehtiin paljon muutakin. Nyt täytyy ryhtyä kehittelemään noiden herkullisten Cupcakesien reseptiä ja sen ihanan suussa sulavan päällisen etenkin.
Till the next time....

3 kommenttia:

  1. Kiitos eilisestä muru <3 ihana juttu tämäkin ja niin herkullisia kuvia. Pitääköhän lähteä johonkin kakkukaffelle sateisen sunnuntain kunniaksi :) toi vikan kuvan rinsessakruunu on ihku. Keep up the good work! Sun blogi on mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä, oot ihana <3 Kakkukahvit on aina paikallaan, varsinkin tänään kun vettä on satanu NIIN paljon, että snorkkeli ois poikaa ;D Tavataanhan taas.

      Poista