lauantai 15. syyskuuta 2012

Nasun ilmapallo-kakku


Ihanainen ja yltiö reipas Anni-tyttö toivoi Nasu-kakkua synttäreilleen. Yhden vastaavan Nasu-kakun olen jo tehnyt ja ihan samanlaista kuvaa en halunnut maalata. Paakari sai onneksi melko vapaat kädet ja siitähän se ajatus sitten lähti rullaamaan. Kakun väleihin laitoin mansikkaa ja vaniljaa moussen muodossa. Kakkupohjassa oli kuusi munaa ja koristeet tein vaahtokarkkimassasta ja marsipaanista, sokerihelmillä ja kimallerakeilla tuunattuna. Kakku oli maistunut touhukkaille tytöille hyvin. Onnea vielä 9-vuotiaalle Annille.



Alkaa olla syksyn tuntua ilmassa. Hengitys höyryää aamuisin ja villasukkaa tekee mieli vetää jalkaan aamuin illoin. Sienimetsäänkin olen ehtinyt ja kanttarelleja keräsin vielä viime viikolla, ihan hyviä olivat. Samaisella retkellä söin vielä hieman yliaikaisia mustikoita välipalaksi ja nautiskelin metsän kauneudesta. Metsän pohja oli ihanan pehmeää sammalta, se tuoksui huumaavalta kosteana ja aurinkoisena syysiltana. Aah, hetki piti tallentaa verkkokalvoille ja kovalevylle, melkein hengittämättä imin itseeni metsäistä energiaa. Kunnes viereisessä pusikossa alkoi meteli...JOKU SUURI eläin ryntäsi puskasta hirmuisella voimalla ja rytinällä. Pelästyin, että nyt se kaikkien marjastajien kauhuskenaario toteutuu ja pääsen iltalehtien otsikoihin...tahtomattani...näin jo lööpin: "Karhu raateli sienestäjän!! Osta lehti tänään, jatko-osat kaupan päälle!!". Ehdin sekunnin sadasosassa miettiä kaikenlaista: miten se nyt meni...leiki kuollutta..vai pitikö kiivetä puuhun...saako hengittää....Heh, tosi asiassa eläin oli hirvi ja se lähti siitä pusikosta noin parin metrin päästä ja pinkoi kohti Vladivostokia minkä kintuistaan pääsi, pöh! Se siitä lööpistä. Ei vaan, kyllä multa jäi varmaan kolme sydämen lyöntiä väliin ja Tenat ois olleet ihan tarpeen, sen verran säikähdin. Ja se oli toosi iso! Ja oltiin ihan tuossa lähimaastossa, pururadan läheisyydessä. Kaikenlaista voi sattua metsäretkellä. Kotiin kävellessäni sini-mustassa ulkoiluasussani tuli mieleen, että olisiko punainen ollut kuitenkin päivän väri?! :D) So friends, be careful out there.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti