keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Suklaa-pyörrejuustokakku itsenäiselle Suomelle

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi ja suomalaiset

Pohja:

1 pkt suklaakeksejä (esim. Domino)
50 g sulatettua margariinia

Täyte:

200 g tummaa suklaata
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 rs (200g) Philadelphia Original tuorejuustoa
½ dl sokeria

Pingota leivinpaperi  n.26 cm irtopohjavuoan pohjalle.

Murskaa keksit tehosekoittimessa pehmeän margariinin kanssa ja sekoita tasaiseksi massaksi. Painele seos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Laita vuoka pakastimeen  täytteen valmistumisen ajaksi.

Sulata paloiteltu suklaa kulhossa vesihauteessa. Vatkaa jääkaappikylmä vaniljakastike kovaksi vaahdoksi.

Vatkaa tuorejuusto vaniljakastikevaahdon sekaan ja lisää sokeri joukkoon, sekoita tasaiseksi seokseksi. Ota pohja pakkasesta. Levitä puolet vaahdosta pohjan päälle ja valuta puolet sulatetusta suklaasta päälle. Vetele suklaaraitoja haarukalla marmorikuvioinnin aikaansaamiseksi. Levitä loput täytevaahdosta päälle ja valuta loput suklaasta ja marmoroi pinta. Peitä vuoka kelmulla ja laita kakku pakastimeen jäähtymään.

Ota kakku 10 min. huoneenlämpöön. Pyöräytä veitsellä kierros vuoan renkaan ja kakun välissä. Irrota kakku ja siirrä se tarjoilualustalle.

Suomi-lippu sydän on tehty valkoisesta sokerimassasta ja sinisestä marsipaanista.

Kakun ohje on intranetin ihmeellisestä maailmasta, kirjoitin sen käsin jostakin ylös ruutupaperille. Kerron teille heti mistä löydätte alkuperäisen ohjeen, kunhan löydän sen ensin itse.

Erinomaisen hyvää ja rauhaisaa itsenäisyyspäivää teille kaikille. Itse lähden pienelle matkalle ja siitä lisää ensi jaksossa!!


6 kommenttia:

  1. Hyvää Itsenäisyyspäivää ja reissua :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Reissu oli ihana ja vanha kaupunki on oikea joulumaa!

    VastaaPoista
  3. Oliko kakku minkä makuinen? Katselin samaa ohjetta, olisko ollut joillain "tuotemerkin sivuilla"... Mutta siis hyvältä näyttää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvää mutta melko makeaa. Eipä tarvinnut montaa palaa makeanhimon tyydyttämiseen :D
      Ei ollut lainkaan tarkoitus omiin nimiin ohjetta laittaa ja kestikin tovin, ennenkuin löysin ohjeen sivuston. Ainakin semmaiselta sivulta tämä löytyy kuin www.keksihylly.fi
      LU:n keksejä mainostivat....

      Poista
  4. Joo en sillä ollenkaan kommentoinut, että ajattelisin, että olit "ominut" ohjeen :) Muistin vaan kopioineeni jonnekin omalle muistilistalle saman ohjeen ja mietin tuota joulun kahvipöytään. Vaikutti helpolta ohjeelta ja aineitakaan ei tarvinnut paljon hommailla. Kiva kuulla, että oli hyvää, niin voisi vaikka koettaakin :)

    VastaaPoista
  5. Juu ei hätää. Joulupöydän makeaksi palaksi oiva kakku. Nyt sitä kerran tehneenä jättäisin ehkä kokonaan tuon vaahtoutuvan vaniljakastikkeen pois ja korvaisin sen vaikka Flora Vispyllä?! Ja LU:n Cafe au Lu Bastone-keksit, joita alkupeäisessä ohjeesssa neuvottiin laittamaan, ovat ehkä aavistuksen kanelisia...jos oikein muistan. Voisivatkin sopia jouluteemaan erinomaisesti. Kokeile sinä ihmeesä, voisi toimia näin paremmin. Ja mukavaa joulun aikaa!

    VastaaPoista